8.5 Kirkon diakoniatyö

Evankelisluterilainen kirkko antaa diakonia-apua hädässä oleville. Tuki on ensisijaisesti henkistä ja hengellistä tukea eli keskustelua ja sielunhoitoa. Taloudellinen avustaminen on osa ihmisten kokonaisvaltaista kohtaamista, ei erillistä vain rahaa tai ruokaa käsittelevää toimintaa. Asiakkaalle tarjotaan mahdollisuus työskennellä pitkäjänteisesti yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa elämäntilanteen selkiyttämiseksi. Taloudellinen tuki on pääsääntöisesti tilapäistä ja kertaluonteista avustamista odottamattomissa kriisitilanteissa.

Avustus myönnetään aina tiettyyn tarkoitukseen. Myönnetyt avustukset maksetaan seurakunnan diakoniatilin kautta suoraan velkojalle. Näin diakoniatyöntekijä varmistaa, että avustus käytetään siihen tarpeeseen, johon se on myönnetty. Varoja ei anneta asiakkaan omaan käyttöön. Lisätietoa diakoniatyöstä täältä.